Sata parasta romaania: Nro 46 – James Joycen Ulysses (1922)

Vuosi 1922 on yksi niistä poikkeuksellisista vuosista englantilaisen kirjallisuuden historiassa – hetki, jolloin modernismi saavutti täysi-ikäisyytensä ja jonka jälkeen mikään ei olisi enää entisensä. TS Eliotin The Waste Land ilmestyi ensin aikakauslehdessä ja sitten loppuvuodesta niteenä. Siihen mennessä James Joyce oli jo nähnyt Ulyssesin, noin 265 000 sanan tekstin, jonka kirjakauppa Shakespeare & Companyn filantrooppinen omistaja Sylvia Beach oli julkaissut yksityisjulkaisuna Pariisissa piinallisen odotuksen jälkeen, jonka aikana hänen romaaniaan oli syytteeseen pantu säädyttömyyden vuoksi ja se oli melkein ajettu unholaan.

Joyce oli kuitenkin luovan jääräpäinen. Aiemmin omaelämäkerrallisessa romaanissaan A Portrait of the Artist as a Young Man hän oli antanut unohtumattoman julistuksen taiteellisista aikeistaan. Hänen vastauksensa 1900-luvun haasteeseen oli julistautua itsenäiseksi. Hän kirjoitti: ”En aio palvella sitä, mihin en enää usko, kutsuipa se itseään sitten kodikseni, isänmaakseni tai kirkkokunnakseni, ja yritän ilmaista itseäni jollakin elämän- tai taiteenmuodolla niin vapaasti kuin pystyn ja niin kokonaisvaltaisesti kuin pystyn, käyttäen puolustuksekseni ainoita aseita, joita sallin itselleni käyttää – hiljaisuutta, maanpaossa olemista ja oveluutta.”

Tänä päivänä romaanikirjailijat kirjoittavat sata vuotta Odysseuksen säveltämisen jälkeen yhä tämän poikkeuksellisen saavutuksen varjossa. Toisinaan sanotaan, että englanninkielinen kaunokirjallisuus vuodesta 1922 lähtien on ollut joukko alaviitteitä Joycen mestariteokseen.

Ulysses sai alkunsa Joycen ensimmäisen kokoelman Dubliners (1914) hylätystä luvusta, ja kaikesta pituudestaan huolimatta siinä on säilynyt suuren novellin kiihkeä intiimiys. Romaanin tapahtumat sijoittuvat tunnetusti yhdelle ainoalle päivälle, 16. kesäkuuta 1904, jolloin Joyce sattumalta tapasi ensimmäisen kerran Nora Barnaclen, myöhemmän rakkaan vaimonsa, kanssa. Bloomsdayn” aikana lukija seuraa Stephen Dedalusta (A Portrait of the Artist as a Young Man -romaanin päähenkilö), Leopold Bloomia, osittain juutalaista mainosmyyjää, ja hänen vaimoaan Mollya.

Yhteys Odysseiaan on epävirallinen (Bloom on Odysseus, Stephen vastaa Telemakhosta ja Molly on Penelope), ja luvut vastaavat suurin piirtein Homeroksen jaksoja (”Kalypso”, ”Nausicaia”, ”Auringon härät” jne.). Joyce itse kunnioitti kirjaa, joka oli inspiroinut hänen mestariteoksensa. Odysseuksen teema, sanoi hän vuonna 1917 romaaniaan työstäessään, oli ”kaunein, kaiken kattava teema… suurempi, inhimillisempi kuin Hamletin, Don Quijoten, Danten, Faustin teema.”

Ulyssesta sanotaan usein, että se on ”vaikea”, mutta oikeastaan se ei ole sitä. Joycen sanaleikki, joka vetää vertoja Shakespearelle, jonka yltäkylläisen sanavaraston hän ylittää, on huumaavaa ja syvästi irlantilaista. Yksi parhaista tavoista kohdata romaani on hyvä äänikirjatallenne. Kuten Stephen Dedalus toteaa: ”Jokainen elämä on monta päivää, päivä toisensa jälkeen. Kuljemme itsemme läpi, kohtaamme rosvoja, aaveita, jättiläisiä, vanhoja miehiä, nuoria miehiä, vaimoja, leskiä, rakastavaisia veljiä. Mutta aina kohtaamme itsemme.”

Huomautus tekstistä

Ensimmäisen kerran 2. helmikuuta 1922 julkaistun Odysseuksen tekstihistoria on yhtä monitahoinen kuin itse romaani, ja se, mitä seuraavassa kerrotaan, on välttämätön liiallinen yksinkertaistaminen toimituksellisesta kissanristiäisestä. Olen viitannut esimerkiksi Sylvia Beachin vuonna 1922 julkaisemaan painokseen, jonka olen omistanut jo vuosia. Joycen tutkijalle se on kuitenkin sama kuin käsittelisi Shakespearea yksinomaan First Folion pohjalta. Joidenkin laskelmien mukaan tästä kirjasta on peräti 18 erillistä painosta.

Mutta kaikki oli alkanut niin vaatimattomasti, noin vuonna 1907. ”Kun kirjoitin Dublinersia”, Joyce kertoi Georges Borachille, yhdelle kieltenopiskelijoistaan, ”halusin ensin valita otsikoksi Odysseus Dublinissa, mutta luovuin ajatuksesta. Roomassa, kun olin saanut valmiiksi noin puolet Muotokuvasta, tajusin, että Odysseuksen oli oltava jatko-osa, ja aloin kirjoittaa Odysseusta.”

Sivuja tästä hämmästyttävästä uudesta romaanista ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1918 The Little Review -lehdessä, jonka ulkomaantoimittaja oli Ezra Pound. Teksti joutui alusta alkaen vaikeuksiin viranomaisten kanssa väitetyn säädyttömyyden vuoksi. Vuoteen 1920 mennessä tämä ensimmäinen sarjajulkaisu oli ohi, eikä The Little Review enää julkaissut kuukausittaisia osia. Joyce, joka asui nyt Pariisissa, oli tavannut Sylvia Beachin, Shakespeare & Companyn, kuuluisan vasemman rannan kirjakaupan, omistajan. Beach tarjoutui julkaisemaan romaanin yksityisesti ja välttämään sensuurin.

Nyt alkoi toinen, kaoottinen vaihe Odysseuksen etenemisessä kohti täydellistä ja lopullista julkaisua. Joycelle hänen romaaninsa kehittyi koko ajan; hän ei voinut koskaan jättää tekstiään aivan rauhaan. Jokaisesta vedetystä oikovedoksesta tuli uusi kutsu vielä uusiin tarkistuksiin. Romaanin nykyinen luonnos oli aina palimpsesti kirjailijan toisista ja kolmansista ajatuksista. Lisäksi oli lukuisia painovirheitä, joista monet johtuivat ranskalaisten kirjansitojien tietämättömyydestä englannin kielen perusasioista, puhumattakaan siitä vihjailevasta, polysyllabisesta muhennoksesta, jonka tunnemme Joycean-englanniksi.”

Shakespeare & Companyn painoksen jälkeen Egoist Pressin Harriet Weaver julkaisi vuonna 1922 myös ”englanninkielisen painoksen”. Joidenkin mielestä tämä on ensimmäinen kanoninen teksti (esimerkiksi nykyinen OUP:n paperback-versio omaksuu tämän painoksen, syylien ja kaikkineen). Mutta sitten vuoden 1922 teksti kiellettiin ja romaani pakotettiin maan alle. Vuonna 1933 Random House haki menestyksekkäästi Yhdysvaltain tuomioistuimilta kiellon kumoamista ja julkaisi ensimmäisen, amerikkalaisen painoksen tammikuussa 1934. Sitä seurasivat sukupolvea myöhemmin, 1960-luvulla, Penguin Booksin, The Bodley Headin ja Random Housen uudet painokset Yhdysvalloissa. Tutkijoiden ja joidenkin kriitikoiden mielestä Odysseuksen teksti oli edelleen ”turmeltunut” romaanin piinallisen kypsymisprosessin jäljiltä. Tämä olisi korjattava Joycen aikomuksia edustavalla täysimittaisella painoksella. Mutta miten se voitaisiin toteuttaa? Vastaus ei ollut ilmeinen, mikä saattoi olla Joycen alitajuinen toive alusta alkaen.

Viimein 1970-luvun lopulla saksalainen kriitikko ja tutkija nimeltä Hans Walter Gabler ryhtyi valmistelemaan ”korjattua tekstiä”. Tämä julkaistiin vihdoin vuonna 1984, ja se otettiin vastaan ensin ylistyksellä, sitten epäilyksillä ja lopulta närkästyksellä. Englantilaisen ja saksalaisen tekstiteorian syvästä hajaannuksesta lähtien kaiken tärkeän ”kopiotekstin” (joko vuoden 1922 painoksen tai Joycen kaoottisen ja epätäydellisen käsikirjoituksen) asemasta käytiin kiivasta tieteellistä keskustelua Gablerin ja hänen vihollisensa John Kiddin välillä. Kriisi huipentui kesäkuussa 1988, kun Kidd julkaisi New York Review of Books -lehdessä artikkelin ”The Scandal of Ulysses”.

Sittemmin kiista on vähitellen laantunut, ja on muodostunut löyhä yksimielisyys Gablerin ”synoptisen” tekstin puolesta, mutta samalla on kuitenkin tunnustettu, että sekin sisältää joitain epäjohdonmukaisuuksia. Nykyään ensimmäinen painos vuodelta 1922, jolla on valtava historiallinen merkitys, on lyhin tie kirjailijan aikomuksiin, huolimatta lukuisista Joycen ”painovirheistä”.

Kolme muuta James Joycelta

Dublinilaiset (1914); Taiteilijan muotokuva nuorena miehenä (1916); Finnegans Wake (1939)

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa sähköpostitse
  • Jaa LinkedInissä
  • Jaa Pinterestissä
  • Jaa WhatsAppissa
  • Jaa Messengerissä

.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.